Terapiapalvelut ja seksuaalineuvonta
Viihtyisä vastaanottotilani sijaitsee Espoon Tapiolassa, lukuisten liikenneyhteyksien ulottuvilla. Auton saa parkkiin kätevästi kadun varteen.
Asiaakkaakseni voi hakeutua kuka tahansa yli 12-vuotias henkilö, joka kaipaa tukea jollain elämänsä osa-alueella. Alle 18-vuotiailta asiakkailta edellytän kuitenkin huoltajan lupaa vastaanottokäyntiin, sekä yhteistyötä perheen kanssa tilanteeseen sopivalla tavalla.
Ratkaisukeskeinen terapia on yleensä lyhytterapiamuotoista, eli tapaamisia on tyypillisesti 3 – 20 muutaman kuukauden tai jopa vuoden aikana. Terapia on kuitenkin mahdollista räätälöidä juuri sinun tarpeittesi mukaiseksi niin, että saat siitä optimaalisen hyödyn.
Seksuaalineuvonta on palvelumuoto, jossa luottamuksellisesti ja vaitiolovelvollisuutta kunnioittaen tuen ja ohjaan yksilöitä ja pariskuntia nimenomaan seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvien asioiden osalta. Seksuaalineuvontaan voi hakeutua esimerkiksi toiminnallisten haasteiden, seksuaali-identiteettiin liittyvien pohdintojen tai vaikkapa seksuaalisen halun puutteen vuoksi. Kanssani voit keskustella seksuaalisuudestasi luottamuksellisesti ja turvallisesti. Seksuaalineuvonnasta löydät lisää tämän linkin takaa.
Tuki- ja erityisopetusta tarjoan erityisesti niin sanotuissa lukuaineissa. Olen opiskellut mm. erityispedagogiikkaa ja kasvatustieteitä, ja suorittanut myös pedagogiset opinnot. Erityisosaamiseni liittyy koulumotivaation, -pystyvyyden ja kouluun kiinnittymisen haasteisiin. Myös oppijaidentiteetti ja monipuoliset pedagogiset työkalut ovat minulle tuttuja. Opetus- ja ohjaustyöni tavoite on tukea oppilaan tai opiskelijan motivaatiota, toimijuutta ja aktiivisuutta.
Hinnasto 1.1.2020 alkaen – sis 24% alv.
Tutustumiskäynti, 30min – 35e
45 mins – 60e
60 mins – 70e
90 mins – 90e
Internetin (s-posti tai Skype) välityksellä toimitettuja konsultaatioita on mahdollista pyytää, ne hinnoitellaan tilanteen mukaan (väh. 20e/konsultaatio). Hinta neuvotellaan kirjallisesti ennen varsinaista konsultaatiota. Mikäli toivot verkkovälitteistä tavallista vastaanottoa, on tapaamisen hinta sama kuin kasvokkain toteutettavan tapaamisen hinta.
Vastaanotan yksilöiden lisäksi pareja ja perheitä. Pari- tai perheterapiaistunto 90 min (130e). Pari- tai perheterapian tutustumiskäynti 45min 40e.
Koulutus ja luennot
Olen koulutukseltani psykologian maisteri. Erityososaamiseeni kuuluu tutkimukseen, ratkaisukeskeiseen työskentelyyn, seksuaalineuvontaan ja -kasvatukseen sekä erityisopetukseen liittyvät teemat ja mielenterveys. Voin kouluttaa ja luennoida näihin aiheisiin liittyen erilaisissa työyhteisöissä kerta- tai sarjamuotoisesti. Voit ottaa minuun yhteyttä Ota yhteyttä -sivulta löytyvän lomakkeen avulla tiedustellaksesi lisää.