Tarvitsetko apua kriisistä toipumiseen tai motivaation etsimiseen? Kamppailetko ihmissuhdevaikeuksien, vuorovaikutushankaluuksien tai identiteettikysymysten kanssa? Tunnetko olosi masentuneeksi, ahdistuneeksi tai pelokkaaksi? Ratkaisukeskeinen terapia, valmennus tai neuvonta voi olla sinulle oikea suunta.
Työskentelyni viitekehys on ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys, jossa työskentelyn pääpaino on nykyisyydessä, tulevaisuudessa ja muutoksessa sekä asiakkaan oman elämänsä asiantuntijuudessa. Menneisyyden traumoista puhuminen on usein avartavaa, mutta jokaisen terapiahetken tarkoitus on kuitenkin suunnata tulevaisuuteen ja voimavaroihin – asiakkaan omien tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti.
Uskon, että luottamuksellisessa vuorovaikutussuhteessa kaikkiin elämän ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisu. Terapeuttisen työskentelyni keskiössä on asiakaslähtöisyys eli ratkaisujen löytäminen asiakkaan yksilöllisistä lähtökohdista. Terapiassa tarkastelun kohteena voi olla esimerkiksi jokin kriisi, elämänmuutos tai muu asia, jonka purkamisessa ja ratkaisemisessa tarvitset ohjaavaa apua. Mikään ongelma ei ole liian pieni tai liian suuri – avun ja tuen tarpeen määrittelee aina asiakas itse.
Aiheita, joiden vuoksi vastaanotolleni on tultu:
– Seksiin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja toiminnalliseen seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset (orgasmivaikeudet, halun puute tai eriparisuus pari- tai monisuhteessa)
– Opiskeluun liittyvät pulmat (oppimisvaikeudet, neurokirjon piirteet, motivaatio- tai taitohaasteet)
– Mieliala- ja ahdistusoireet (ilottomuus, näköalattomuus, yksinäisyys, ahdistuneisuus, pelkotilat)
Linkkejä:
Ratkes ry
Ben Furmanin esittely ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta
Myönteisen vuorovaikutuksen työkalupakki
Artikkeleita:
